Marttinen on yksi Suomen Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemista ja valvomista nuorisokeskuksista. Monipuolinen keskuksemme sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Virroilla keskellä Suomea. Tampereelta ja Seinäjoelta matkaa Marttiseen on 100 km, Jyväskylästä 115 km ja Helsingistäkin vain 270 km. Marttinen on viihtyisä ja turvallinen ympäristö erilaisille leireille, kursseille, koulutuksille ja muille tapahtumille ympäri vuoden.
Marttinen kuten kaikki Suomen nuorisokeskukset ovat sitoutuneet toiminnassaan seuraaviin arvoihin:
Yhdenvertaisuus ja yhdessäolo
Olemme samanarvoisia riippumatta erilaisuudestamme. Ympäristön ja toimintojen tulee tukea yhdenvertaisuutta. Toivomme yhdessä tehtäviä aktiviteetteja sekä aikaa omaehtoiselle ryhmäytymiselle. Suurin pelkomme on yksinäisyys.
Elämyksellisyys ja monipuolisuus
Kaipaamme seikkailuja ja uusia elämyksiä. Monipuoliset aktiviteetit, uuden oppiminen ja luonto ovat meille tärkeitä. Uusien kokemusten myötä opimme uusia taitoja ja pääsemme irtautumaan arjesta.
Osallisuus
Meitä kuunnellaan ja mielipiteillämme on merkitystä. Toiminta järjestetään meitä aidosti kuunnellen ja olemme aktiivisia toimijoita nuorisokeskuksissa.
Turvallisuus
Haluamme kokea olevamme turvassa kodinomaisessa ympäristössä, jossa toiminta ja aktiviteetit ovat ennakoitavia ja jossa voimme kokea tulevamme kuulluiksi.
Näillä arvoilla maustettuna olemme mukana järjestämässä tapahtumiasi, leirejäsi, juhliasi, kokouksiasi tai muita tilaisuuksiasi.
Marttinen on yksi Suomen kahdeksasta Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemista ja valvomista valtakunnallisista nuorisokeskuksista.