Sisältöön »
Nuorisokeskus | kokous- ja juhlatalo
 
 
 
Kaksi nuorta keskustelee hirsisaunan edustalla.
 
 
Nuorisokeskus

Parempaa arjenhallintaa

Nuoret kävelevät metsäpolulla kesäisessä maisemasssa

Nuotta-valmennus

Nuotta-valmennus on tarkoitettu 14-29-vuotiaille erityisen tuen tarpeessa oleville nuorille. Valmennus, kesto ja tavoitteet räätälöidään yhdessä nuoren ja hänen lähiverkostonsa kanssa. Valmennuksen avulla vahvistetaan nuoren ryhmätaitoja ja nuoren sosiaalisia vuorovaikutustaitoja. Nuori saa positiivisia onnistumisen kokemuksia ja lisää itsevarmuutta.

Valmennuksessa käytetään elämyspedagogisia ja toiminnallisia työmenetelmiä. Valmennus sisältää erilaisia aktiviteetteja, kädentaitoja, keskusteluja, yhdessäoloa ja nuoren omaa lähitulevaisuuden suunnittelua. Marttisessa on mahdollista majoittua valmennuksen aikana viihtyisästi oman ryhmän kanssa. Tyypillinen kesto on 2 - 4 vuorokautta.

Valmennus on maksuton etsivän nuorisotyön ja työpajojen nuorten ryhmille opetus- ja kulttuuriministeriön tuella.

Muille ryhmille on tarjolla omakustanteinen Nuotta-leiri, joka vastaa sisällöltään valmennusta.  

Nuotta-valmentaja kannustaa

Nuotta-valmennus tarjoaa nuorelle mahdollisuuden haastaa itseään kokeilemaan uutta toimintaa, jossa jokainen määrittää omat rajansa ja kantaa vastuun toiminnasta. Valmennuksessa vahvistetaan vuorovaikutustaitoja, uskalletaan, kannustetaan, osallistutaan erilaisiin toimintoihin ja tehtäviin. Nuotta-valmentajan tehtävä on kannustaa, antaa positiivista palautetta ja auttaa nuoria käsittelemään koettuja asioita, jolloin nuorten usko omaan pärjäämiseen kasvaa, kun he ratkovat haasteita yhdessä ja saavat onnistumisen kokemuksia.

Valmennukset suunnitellaan nuorten ja lähettävien tahojen tarpeista lähtöisin. Nuoria osallistetaan vaikuttamaan valmennuksen sisältöön. Ennen valmennusta voi pohtia esimerkiksi:

  • Mitä tavoitteita ryhmällä on?
  • mitä henkilökohtaisia tavoitteita osallistujilla on?
  • mitkä ohjelmat sopivat parhaiten?

Sisältöä voidaan aina luovia ryhmän tarpeiden mukaan, yksilöt huomioiden.

Valmennuksen lopussa pohdiskellaan mitä näistä saavutettiin, mitä se antaa nuorelle omaan arkeen ja jatkosuunnitelmiin, myös kehityssuunnitelmia otetaan aina vastaan pyrkimyksenä asiakaslähtöisyys palveluihin ja sen sisältöihin.

Extranet-sivuiltamme voit ladata lisätietoa (mm infopaketti, ohjeita suunnitteluun). 

 

Lisätietoa ja varaukset:
Eetu-Ville Mantere / Nuotta-koordinaattori

p.+35844 715 1912 / 044 715 1912
sähköpostitse nuotta@marttinen.fi

Varaa tavoitteellinen ja turvallinen Nuottavalmennus tästä

 

Katso lisää alla olevista vaihtoehdoista

 
Nuotta-valmennusNuotta-valmennuksen infopakettiOhjeita Nuotta–valmennuksen suunnitteluunNuotta-leiriNuotta-leirin infopaketti

Tervetuloa Nuorisokeskus Marttiseen

Haluamme auttaa Teitä leirinne suunnittelussa
- näiden ohjeiden siivittämänä toivotamme ryhmänne lämpimästi tervetulleiksi Marttiseen.

Tästä linkistä voit ladata tämän infopaketin pdf-tiedostona

Pdf-tiedoston lopussa myös terveystietolomake ja ohjeet tietojen ilmoittamisesta.
Tiedot kerätään osallistujien turvallisuuden takia. Tietoja käsittelevät Nuorisokeskus Marttisen työntekijät, joilla on vaitiolovelvollisuus. Ryhmän oma ohjaaja kerää ryhmän terveystietolomakkeet ja toimittaa Marttiseen pelkät tiedot ilman nimiä; esim näin: ”hlö 1: laktoositon, hlö 2: allerginen koivun siitepölylle”. Kaikkien mukaan lähtevien on ilmoitettava toiminnan turvallisuuden kannalta tärkeät tiedot, joko tällä terveystietolomakkeella tai muulla tavoin.

Marttiseen toimitettavat tiedot


Pyydämme teitä toimittamaan alla olevat tiedot Marttiseen ennen valmennuksen alkamista:

Viimeistään 1 kuukausi ennen valmennusta

Tietoa saapuvasta ryhmästä, leirin tavoitteet ja teema. Nuotta -leiriin kuuluvat maksuttomat aktiviteetit löytyvät esitteestä  ”Ohjeita Nuotta-leirin suunnitteluun”. Lisäksi on mahdollista valita leirille omakustanteisesti myös nuorisokeskuksen muita aktiviteetteja.


Viimeistään 2 viikkoa ennen valmennusta

Koonti huomioitavista terveystiedoista (myös ohjaajilta), sisältäen: erityisruokavaliot ja ruoka-aineallergiat, sairaudet, allergiat, lääkitys.

Jos em. tietoja ei ole saatavilla riittävän ajoissa, on mahdollista, että emme pysty vastaamaan kaikkiin erityistarpeisiin. Erityisesti tämä tulee huomioida ruoka-aineallergioiden kohdalla. 

Majoitussuunnitelman teko etukäteen nopeuttaa majoittumista. Sen voi tehdä myös vasta paikan päällä. 


Tietoa leiriä varten

Teltta kuvake

Turvallisuus ja ensiapu 

Marttisessa pidetään turvallisuuteen liittyviä asioita ensiarvoisen tärkeinä. Ensiapuvälineitä on saatavilla ohjaajilta, toimistosta, kahviosta/vastaanotosta, sekä lainaksi Lomasaareen ja jokaisen Nuorisohotellin aulasta. Voit ottaa tarvittaessa omia lääkkeitä mukaan. Marttisen henkilökunta ei voi ottaa vastuuta lääkkeiden antamisesta asiakkaille. Tarvittaessa käytämme Virtain Terveyskeskuksen lääkäripalveluja. Ilta- ja yöaikaan (klo 18-8) päivystys on Tampereen Acutassa.

Nuorisokeskus Marttisen vakuutukset 

Marttiseen saapuvat ryhmät ovat ensisijaisesti oman kuntansa tai lähettävän organisaationsa vakuutuksen piirissä. Marttisen ryhmätapaturmavakuutus on toissijainen vakuutus. Nuorisokeskus Marttisella on myös toiminnan vastuuvakuutus. Vastuuvakuutus korvaa vahinkoja, joista vakuutuksenottaja on voimassa olevan lain mukaan korvausvastuussa.

Kahvio 

Kahvio on avoinna päivisin. Kahviosta on saatavissa mm. kahviotuotteita, Marttisen myyntituotteita, postikortteja ja – merkkejä. Kahviosta löytyy myös oleskelutila, jossa on mm. TV, internet – yhteys asiakkaiden käytössä, lautapelejä ja päivän lehdet.

Nuotio-kuvake lämmittämässä

Ruokailut

Marttisen ateriat ovat tarjolla noutopöydästä Marttisen päärakennuksen tilausravintolassa. Päivän aikana nautitaan aamiainen, lounas ja päivällinen ruokasalissa. Eri ryhmien ruokailuajat pyritään porrastamaan vähintään 15 minuutin (korona-aikana 20-30 min) välein. Huomioimme mahdollisuuksien mukaan toiveenne ruokailuajoista.

Iltapalan saatte mukaanne päivälliseltä majoitustiloihin. Voitte nauttia iltapalan esimerkiksi majoitustiloissanne tai saunalla sitten kun nälkä yllättää. Hiljaisina aikoina myös päivällinen saattaa olla iltapalan tavoin mukaan otettava. 

Majoitus

Nuotta-valmennuksen suosituin majoitustila on Marttisen hirsihuvilat - yksitoista 7-8 hengen hirsihuvilaa. Jokaisessa on 3-4 makuuhuonetta, tupakeittiö astioineen, jääkaappi, kahvin- ja vedenkeitin sekä mikroaaltouuni, sekä sauna, kaksi wc:tä ja televisio. Jokaisesta huoneistosta löytyy kuivauskaappi.

Vaihtoehtona on nuorisohotelli, joka on myös mukava majoitustila ryhmille. Nuorisohotelli koostuu kolmesta erillisestä majoitus rakennuksesta, joissa kussakin on tilaa n 36 hengelle 2-6 hengen huoneissa. Kaikissa huoneissa on oma wc ja suihku. Jokaisen majoitusrakennuksen eteistilassa on kuivauskaappi. Keittiöstä löytyvät jääkaappi, kahvin- ja vedenkeitin sekä mikroaaltouuni. Aulassa on hätätilanteita varten puhelin.

Majoitussäännöt

Koivunlehti-kuvake

Marttisen hirsihuvilahuoneistot

Palohälytyksen sattuessa kokoontumispaikkana on jätekatoksen edusta. Korvausvelvollisuus aiheettomista hälytyksistä on hälytyksen aiheuttajalla - palohälytykset menevät suoraan aluehälytyskeskukseen.

Erheellisten paloilmoitusten välttämiseksi on makuuhuoneiden ovet pidettävä suljettuina ruoanlaiton ja suihkussa/saunassa käynnin aikana! Liesituuletinta on käytettävä ruoanlaiton yhteydessä, myös uunia käytettäessä! Lämpöpattereita ei saa peittää! Deodoranttia, hiuslakkaa yms. suihkutetaan vain suihkutiloissa, ovi suljettuna.

Käytä vettä säästeliäästi, jotta sitä riittäisi kaikille. Majoitusrakennukset tarkastetaan lähtöpäivänä ennen avainten palauttamista. Tupatarkastuksen aikana osallistujien toivotaan olevan läsnä majoitustiloissa.

Nuorisohotelli

Palohälytyksen sattuessa kokoontumispaikkana on pelikenttä. Korvausvelvollisuus aiheettomista hälytyksistä on hälytyksen aiheuttajalla - palohälytykset menevät suoraan aluehälytyskeskukseen. Majoitusrakennukset tarkastetaan lähtöpäivänä ennen avainten palauttamista. Siivousohjeet löytyvät hotellin seinältä. Tupatarkastuksen aikana osallistujien toivotaan olevan läsnä majoitustiloissa.

Leirin sisältö

Värikäs kukka-kuvake

Nuotta-leiri koostuu ryhmien valitsemista ohjelmista, sekä Marttisen omasta valmennussisällöstä. Tarkka sisältö suunnitellaan kunkin ryhmän tavoitteiden mukaan ja sitä voidaan tarvittaessa muokata. Lisätietoa ja valmennukseen kuuluvat ohjelmat löytyvät esitteestä ”Ohjeita Nuotta-leirin suunnitteluun”, joka lähetetään sähköpostitse valmennuksen vahvistuttua.

Ohjattu toiminta tapahtuu pääsääntöisesti päivisin 9.00–17.00 välisenä aikana, jolloin Marttisen ohjaaja on mukana ryhmän kanssa.   Toiminnan lopussa pidämme purun (käydään läpi tuntemuksia ja ajatuksia mitä ohjelma herätti ja mitä niistä voisi oppia), joten toiminnasta ei kannata poistua ilmoittamatta. Marttinen pidättää itsellään oikeuden yllättävistä tilanteista johtuviin mahdollisiin aikataulu- yms. muutoksiin ja näistä sovitaan ryhmän kanssa aina erikseen.

Vapaa-aika

Marttisen tilat ja välineet ovat vapaasti ryhmän käytössä vapaa-aikoina klo 8.00–21.00 välisenä aikana. Voit varata etukäteen veloituksetta ryhmäsi käyttöön boulderointiluolan, monitoimisalin, pelikentän tai soutuveneitä. Matalan kiipeilyseinän (boulderointiluolan), monitoimisalin sekä soutuveneiden käyttö edellyttää valvojan läsnäoloa, jos mukana on alle 18 -vuotiaita. Varauksia voi tehdä myös leirin aikana päärakennuksen vastaanottoon / varauslistaan. 

Marttisessa löytyy vapaa-aikaa varten myös mm. biljardipöytä, Iwall, pingispöytiä, lautapelejä, jättishakki, korona, puujalkoja, luontopolku, lentopallo- ja sulkapalloverkkoja, haavipallomailoja, slackline sekä frisbeegolf-rata. Näitä ei voi varata etukäteen, vaan niitä käytetään kun ovat vapaana. Vapaa-ajalla tapahtuvaa kalastusta varten on otettava omat välineet mukaan.

Kaksi SUP-lautailijaa melovat

Monitoimisali

Monitoimisalimme toimii sisäohjelmissa yhtenä ohjelmanvetopaikkana. Se on käytössä myös ryhmän omatoimista pelailua varten ryhmän oman ohjaajan johdolla. Salia voi varata joko etukäteen tai tehdä varauksen paikan päällä valmennuksen aikana. Salin käyttö on maksutonta. Tarkemmin salissa pelattavista lajeista ja käytettävissä olevista välineistä voit kysyä ohjaajalta. SÄHLYÄ PELATTAESSA on siitä aina ilmoitettava viimeistään klo 12 mennessä, jotta ehdimme laittaa saliin sählylaidat. Salissa ei saa pelata sählyä ilman sählylaitoja.

Saunavuoro 

Nuottaan sisältyy koko ryhmälle yhteinen saunavuoro kerran leirin aikana TAI vaihtoehtoisesti majoitukseen kuuluvan saunan käyttö. Ylimääräisestä saunavuorosta veloitetaan hinnaston mukaisesti. Saunavuoron päättyessä sauna tulee huuhdella ja jättää puku- ja pesutilat siisteiksi. Saunavuoro lisätään ohjelmaan suunnitteluvaiheessa. Yhteinen saunavuoro kestää yleensä 2 tuntia.

Näin laskutamme Nuotta-leiristänne

Nuotta-leiri vastaa etsivän nuorisotyön ja työpajojen ryhmille maksuttoman Nuotta-valmennuksen  sisältöjä ja mahdollistaa palvelun myös muille ryhmille, vaikkakin maksullisesti. Nuotta-leirin hinta koostuu joka vuodelle erikseen vahvistettavasta vuorokausihinnasta, sekä mahdollisista Nuotta-leirin valikoimaan kuulumattomista aktiviteeteista, ylimääräisistä saunavuoroista tms. Näistä palveluista veloitamme nuorisoryhmien hinnaston mukaisesti. Nuorisotoimintamme alv on 0 %.

Violetti ympyrä tekstillä: Ikimuistoisia hetkiä

Huomioitavaa

  • Noudata aikatauluja ja saavu paikalle 5 minuuttia ennen ohjelman alkua.
  • Omia matkapuhelimia voi pitää ohjelmissa mukana, kunhan ne ovat äänettömällä. Matkapuhelimet tai  muut vastaavat laitteet ovat mukana omalla vastuulla ja Marttinen ei korvaa leirin aikana rikkoutuneita laitteita.
  • Joidenkin ohjelmien luonteeseen saattaa kuulua, että vaatteet voivat likaantua ja/tai kulua. Marttinen ei vastaa mahdollisista vaatteiden likaantumisista tai rikkoontumisista aiheutuvista kustannuksista.
  • Marttinen panostaa ympäristövastuullisiin toimintatapoihin ja pyrkii pienentämään ympäristölle aiheutuvaa kuormitusta. Toivomme, että autatte meitä työssämme ympäristön hyväksi. Vie roskat roskiin, noudata lajitteluohjeita, sammuta valot kun poistut tilasta yli 10 minuutiksi, älä heitä ruokaa roskiin jne.
  • Päihteettömyys – Marttisen nuorisotoiminta on päihteetöntä
  • Käyttäydy asiallisesti, älä kiusaa.
  • Hiljenny kello 22.00–7.00 väliseksi ajaksi.
  • Pysy sovitulla leirialueella (alle 18-v) tai ilmoita ohjaajallesi jos poistut Marttisesta. 
  • Ilmoita henkilökunnalle rikki menneistä tavaroista.
  • Riisu jalkineet jalasta boulderointiluolassa, monitoimisalissa ja opetustiloissa (ulkojalkineet).
  • Pese ja desinfioi kädet ruokailuun mennessäsi. 
  • Huomioi erilliset koronaohjeet (lähetetään erikseen). Tilanteet voivat muuttua nopeastikin. 
  • Jäälle meno on kielletty, kosken virtaus tekee jäästä heikon.
  • Korkean riskin aktiviteetit:
    • Aktiviteeteistamme korkean paikan ja vesistöohjelmat, sekä resiinaretki ovat ns. korkean riskin aktiviteetteja. Aktiviteeteissa on tärkeää noudattaa ammattitaitoisen ohjaajan ohjeita tarkasti, näin aktiviteetit ovat turvallisia. Ohjeiden noudattamatta jättäminen tai huolimaton noudattaminen saattaa johtaa vakaviinkin vahinkoihin tai onnettomuuksiin. Aktiviteeteissa mukana olevat ohjaajat varmistavat, että varusteet ovat oikein puettu ja niitä käytetään oikein. Lisätietoa aktiviteeteista on saatavilla vapaasti, kts. yhteystiedot.

Tavarat kassiin!

Varustaudu vuodenajan mukaisesti: ulko-ohjelmissa aina sään ja vuodenajan mukaiset varusteet.                    Vaihtovaatteet ja lämpimiä vaatteita, vettä pitävä takki, housut ja kengät.  Uimapuku, laudeliina ja henkilökohtaiset peseytymisvälineet; hammasharja, saippua, hiustenpesuaineet yms. 

Marttisen Nuotalla on ohjattuja ulko-ohjelmia varten pieni lainavaatesetti: muutamia kuorihousuja ja -takkeja, kumisaappaita ja maastokenkiä. Myös pikkureppuja, juomapulloja ja otsalamppuja on jonkun verran. 

  • Halutessasi omia pelejä (Marttisesta löytyy myös paljon lautapelejä) ja vähän taskurahaa.
  • Juomapullo

Vaaleanpunainen reppu-kuvake

Liikunnalliset ohjelmat

  • Jääkiipeily ja yläköysirata talvella:

Lämpimät sormikasmalliset hanskat, mielellään ei villaiset.

  • Melonta:

Lenkkarit tai tossut (jos on niin goretexit tai muut kengät jotka pitävät vähän vettä, ei  kumisaappaat), tuulenpitävät vaatteet ja päähine sekä pitkä kumilenkki silmälaseja varten.

  • Kaikissa kiipeilyaktiviteeteissa

pitkät hiukset tulee olla kiinni, eli ponnari mukaan.

  • Pelastuspukukelluntaan 

villasukat.

Varusteet retkiohjelmiin

  • Maastoretkelle lähdettäessä:

muovinen mehupullo ja talvella termospullo (hyvä mutta ei pakollinen), retkireppu (koulurepun kokoinen), istuinalusta, hyvät jalkineet ja lämpimät säänmukaiset vaatteet. Retkiohjelmissa kengät ovat kaikkein tärkein varuste.

  • Maastoyöpymisessä 

oma makuupussi, makuualusta, päähine, lamppu ja tilava reppu/rinkka.

  • Resiinaretkelle 

hanskat ja juomapullo.

  • Lumikenkäretkelle 

matalakantaiset, -pohjaiset sekä korkeavartiset ulkoilujalkineet sekä villasukat (vuorelliset kumisaappaat ovat hyvät).

Muut ohjelmat

  • Kankaanpainanta:

puhdas (mielellään) valkoinen t-paita, kangaskassi, tyynyliina tms.

  • Kynttilän teko kastamalla:

Askarteluun sopivat vaatteet. Steariinista saattaa tulla tahroja vaatteisiin ja kenkiin.

  • Talvileirit:

Tasku- tai otsalamppu.

Marttisen kartat 

Ohessa olevat Marttisen alueen kartat auttavaa sinua hahmottamaan tulevan leiripaikkanne. Leirialue on rajattu pihapiiriin, jolta saa poistua vain opettajan luvalla. Toivomme, että ainakin ryhmän ohjaaja(t) tulevat vastaanottoomme Marttiseen saapuessanne! 

Klikkaamalla karttoja avautuvat ne pdf-tiedostona. Karttojen numeroselosteet teksteinä karttojen alla.

Marttisen pihaalueen kartta

Marttisen pihapiirin aluekartan selosteet:

1. Päärakennus 2. Vanha Pappila 3. Väentupa / Ympäristökoulu Kuukkeli 4. Pommari 5. Työväentalo 6. Nuorisohotellit A, B ja C 7. Vihta-sauna 8. Laavu 9. Kappeli 10. Kesäkioski 11. Pysäköintialue 12. Yläköysirata ja kiipeilytorni 13. Beachvolleykenttä 14. Pelikenttä 15. Pingislato 16. Luontopolku 17. Jousiammuntakatos 18. Shakkiruudukko 19. Lintutorni 20. Paperinkeräys 21. Kierrätyspiste, biojäte 22. Tupakointikatos 23. Lämpökeskus 24. Alikulku Antintalolle ja hirsihuvilahuoneistoille

Marttisen saaren aluekartta

Marttisen saaren aluekartan selosteet:

1. Päärakennus 2. Vanha Pappila 3. Antintalo 4. Hirsihuvilahuoneistot 5. Nuorisohotellit A, B ja C  6. Leirintäalue ja kota 7. Vihta-sauna ja kokoustilat 8. Kappeli 9. Väentupa ja Ympäristökoulu Kuukkeli 10. Työväentalo 11. Kesäkioski 12. Lintutorni 13. Yläköysirata ja kiipeilytorni 14. Laavu 15. Jousiammuntakatos 16. Luontopolku 17. Mikontalo 18. Taidetalo ja Sotaveteraanimuseo 19. Reetantupa  20. Hollitalli, riihi ja tuulimylly 21. ViljamaKenttälinnoituslaue kasiini ja sepän paja 22. Talomuseo ja Kanavamuseo 23. Metsäkämppämuseo 24. Kenttälinnoitusalue

Ohjeita Nuotta–leirin suunnitteluunAnna meille palautetta Nuotta-valmennuksesta tai leireistäVinkkivideoita leirille ja vierailuun
 
 

Katso ja kuuntele lisää Nuotasta Marttisessa

“Muutaman yön Nuotta-jakso vastaa parhaimmillaan puolen vuoden työtä nuoren kanssa.”
– Etsivän nuorisotyön tekijä

Nuotta-valmennus vahvistaa nuorten arjenhallintaa, sosiaalisia taitoja ja terveitä elämäntapoja.



 
 
 
Sivua päivitetty: 23.02.2024

Suomen nuorisokeskusten logoMarttinen on yksi Suomen yhdeksästä Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemista ja valvomista valtakunnallisista nuorisokeskuksista.

Lue lisää Suomen nuorisokeskusten verkkosivuilta

 

Euroopan Neuvoston laatumerkki nuorisokeskuksille  Syrjinnästä vapaa alue logo    Sustainable Travel Finlandin logo  Lyke-verkoston logo
Suomen hostellijärjestön logo
Opetus- ja kulttuuriministeriön tekstilogo

 
 
login Synergia Foxy