Nuorisokeskus Marttisessa leirikouluihin, leireihin, kokouksiin tai koulutuksiin kuuluu mukaan usein sauna tai se on saatavissa lisäpalveluna. Lähes kaikille suomalaisille saunominen on tuttua, mutta Marttisen ryhmistä yhä useampi tulee muualta Euroopasta tai maailmalta.
Tämän vuoksi pohdimme kuinka toisimme hieman tutummaksi myös näille ryhmille suomalaista saunakulttuuria. Yhteistyössä Tampereen Ammattikorkeakoulun TOITA-hankkeen kanssa toteutimme tähän osallistuneen sarjakuvatuottaja Yusuke Otan kanssa yllä olevat ohjeet. Taiteellinen toteutus ja piirokset ovat japanilaisen mangapiirtäjä Mitsuhide Shigeokan käsialaa.
Marttinen on yksi Suomen kahdeksasta Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemista ja valvomista valtakunnallisista nuorisokeskuksista.