Sisältöön »
Nuorisokeskus | kokous- ja juhlatalo
 
 
 
nuorisokeskus-marttinen-nuorisoryhma-tunnelmakuvia-19.jpg
 
 

Ajankohtaista

26.11.2020

Nuorisokeskus Marttisen joulurauhanjulistus

Nuorisokeskus Marttisen joulurauhanjulistus
Videolla Marttisen tontut tanssivat Nissepolkkaa ja Iita lukee Nuorisokeskus Marttisen joulurauhan julistuksen.


Julistamme Nuorisokeskus Marttisessa lasten ja nuorten joulurauhan virallisesti alkavaksi. Joulurauha julistetaan myös kaikissa muissa Suomen nuorisokeskuksissa tänä päivänä.

Toivomme joulunaikaan rauhoittumisen tuovan mukanaan hiljaisuutta, jotta kuulisimme paremmin ne äänet, jotka muuten hukkuvat kiireen alle. Toivomme pysähtymistä, jotta näkisimme paremmin ympärillemme.

Toivomme, että tänä jouluna jokainen lapsi ja jokainen nuori tulisi huomatuksi. Että hänen kohtaamiselleen ja häntä varten olisi aikaa ja kärsivällisyyttä. Että hän tietäisi olemassaolonsa merkitsevän enemmän kuin olemista – yhdessä tekemistä, unelmien elämistä, kirkkaana loistamista.

Avoimin mielin,
avoimin katsein,
avoimin korvin ja avoimin sylein kohti tulevaa vuotta.

Hyvää joulua. Rauhaa



 
 
 
 
Sivua päivitetty: 26.03.2024

Suomen nuorisokeskusten logoMarttinen on yksi Suomen yhdeksästä Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemista ja valvomista valtakunnallisista nuorisokeskuksista.

Lue lisää Suomen nuorisokeskusten verkkosivuilta

 

Euroopan Neuvoston laatumerkki nuorisokeskuksille  Syrjinnästä vapaa alue logo    Sustainable Travel Finlandin logo  Lyke-verkoston logo
Suomen hostellijärjestön logo
Opetus- ja kulttuuriministeriön tekstilogo

 
 
login Synergia Foxy